- 2010
- 2009
-
2008
- November
-
June
-
Lauantainen teema-miitti
28/06/08
Koska viikolla ei pahemmin ehditty miitata, paitsi minimaaliseksi jääneessä keskiviikkomiitissä, niin ajateltiin pitää lauantaina vähän isompi miitti. Snorre ja Helmeri eivät tosin päässeet paikalle, joten ydinryhmä ei ollut täysin paikalla. Ed. main. henkilöstövajeista huolimatta paikalle saatiin a -
Hiljaista blogissa
22/06/08
Onko mafia painunut taas maan alle? Miksi blogissa vallitsee hiljaisuus? Onko kuvattava loppunut? Ei todellakaan ole!
Miittejä on ollut lähiaikoina niin paljon että kukaan ei ole edes ehtinyt blogitella niitä kun koko ajan ollaan menossa. Entryjä on luvassa pikkuhiljaa, kunhan porukka ker -
Pikainen juhannusmiitti
21/06/08
Jussina kukaan ei halua jäädä kaupungin tomuihin vaan kaikki vetäytyvät mökkien rauhaan metsien ja järvien luokse. Vaan muutama mafioso on päättänyt viettää juhannuksen sivistyksessä, joten mitäs muuta sillon voisi tehdä kun pitää pienimuotoisen juhannusmiitin.
Paikalle tulivat snorre, zz -
Akamen pileet metsässä.
18/06/08
Eli valmistujaisjuhlat Aitolahden huudseilla.
Topikissa luki pitkään vain "18.6. tissit akame", mitä kummaa.
Lopulta kumminkin asia selkeni, jo ennen paikalle pääsyä. Allekirjoittanut, skke ja raparperi kokoonnuimme nekalaan, josta siirryimme yhdellä autol -
Mafia goes green
15/06/08
Härmälän metsissä on hiljaista. Ainostaan metsän eläimet pohtivat, kuuluuko kaatuvasta puusta ääntä jos kukaan ei ole kuulemassa, kunnes mafian moottorimarssi saapuu paikalle viiden auton voimin. (no ok, alku ei ole kovin "vihreä"). Mafia on tullut valloittamaan härmälän metsät ja järvet. -
Lounasta ja elokuvaa
03/06/08
Olivatpa viisaat (*krhm*) IRCissä päättäneet, että kesäkuun kolmas on oivallinen päivä käydä katsomassa tuorein Indiana Jones -filmatisointi. Päivä oli siis hyvä aloittaa puistolounaspicnicillä skken, Sanuskan ja delicin voimin. "Eih, taasko musta otetaan kuvia kun mää syön."
Il -
Kaikki junat vievät pirkkalaan
01/06/08
Mitäpä muuta voisi tehdä tylsänä sunnuntaipäivänä voisi tehdä kun lähteä kuvaamaan. IRCissä huudeltiin miittiä ja nopealla aikataululla paikalle saatiin skke, snorre, Ihmemies ja Shady|Wolf.
Matkaan lähettiin yliopistolta kohti Kalevankankan hautausmaata. Matkalla käytiin ihastelemassa t
-
Lauantainen teema-miitti
- May
- April
- March
- February
- January
- 2007
- 2006

Calendar



